Käyttämäsi selain on vanhentunut. Suosittelemme, että päivität selaimesi ensin uusimpaan mahdolliseen versioon.

Idea teen maahantuonista Sri Lankalta Suomeen, syntyi asuessamme Sri Lankalla reilut kaksi vuotta.

Saimme olla tekemässä kehitysyhteistyöhanketta, jossa kehitimme usean kylän asukkaiden elinolosuhteita ympäri Sri Lankaa.

Tämä auttamisen halu on säilynyt meissä Suomeen tulon jälkeenkin. Apua tarvitsevia on paljon Sri Lankalla ja haluamme olla mukana omalla pienellä panoksellamme parantamassa ihmisten elämää siellä.

Ostamalla meidän maahantuomiamme tuotteita, olet auttamassa omalta osaltasi meitä tässä työssä.

OraTradingin pyrkii toimimaan eetisiä periaatteita noudattaen. Olemme kiinnostuneita paikallisten työntekijöiden työoloista ja niiden kehittämisestä. Tässä auttaa meidän aikaisempi kokemuksemme kehitysyhteistyöstä. Meillä on ollut myös mahdollisuus käydä tutustumassa teepantaaseihin ja teetehtaisiin, joissa tuotteita valmistetaan. Tältä pohjalta tiedämme, että tuotteemme ovat korkealaatuisia ja turvallisia.  Myös jatkossa aiomme käydä monitoroimassa yhteistyökumppaniemme toimintaa.

 

Tee soveltuu mainiosti vaikka yrityslahjoiksi.